Siirry pääsisältöön Siirry päävalikkoon Siirry alatunnisteen valikkoon
Mediaseuranta

Mediaseuranta auttaa edunvalvojaa pysymään kartalla

Kansalaisopistojen liitto KoL on edunvalvontajärjestö, joka toimii kansalaisopistojen ja vapaan sivistystyön edunvalvojana ja yhteiskunnallisena vaikuttajana.

Liitossa kiinnostuttiin mediaseurantapalvelun hyödyntämisestä, sillä alan edunvalvojana liiton täytyy pystyä seuraamaan koko sektorin kehitystä ja ajankohtaisia asioita. Päätöksenteon tahti on kiihtynyt ja täytyy kyetä reagoimaan asioihin oikeaan aikaan jo valmisteluvaiheessa.

Kansalaisopistojen liitto kilpailutti alan isoimmat palveluntarjoajat ja päätyi Liana®Cloud PR & Media -ratkaisun mediaseurantapalveluun. Päätökseen vaikuttivat suositukset palvelusta sekä kilpailukykyiset kustannukset.

Vaikka tahtoa olisi, hektisen arjen keskellä asioiden seuraamiseen on käytettävissä yhä vähemmän aikaa. Lianan mediaseurantapalvelun avulla tiedän, milloin ja missä edunvalvontaamme tarvitaan.
Jaana Nuottanen
Toiminnanjohtaja, Kansalaisopistojen liitto KoL

Mediaseuranta on koko tiimin työkalu

Mediaseurantapalvelun käyttöä ei ole liitossa rajattu vain yhdelle henkilölle vaan koko toimiston henkilöstö hyödyntää palvelua aktiivisesti. Mediaseurannan avulla liiton työntekijät seuraavat muun muassa alan yleisiä keskusteluja mediassa sekä erityisesti kunnallista päätöksentekoa.

Kansalaisopistot toimivat ympäri Suomen jokaisen nykyisen kunnan alueella, joten mahdollisuus pienten paikallismedioiden seuraamiseen on Kansalaisopistojen liitolle erityisen arvokas.

Lianan mediaseurantapalvelu on tuonut edunvalvontaamme kaipaamamme lisäpotkua. Edunvalvontatyömme on nopeutunut ja saamme seurattua koko sektorin toimintaa tarkemmin. Olemme myös pystyneet ottamaan paremmin kantaa valmisteilla oleviin asioihin.
Lauramaija Hurme
Tiedottaja, Kansalaisopistojen liitto KoL
Jaa

Haluatko saavuttaa samanlaisia tuloksia?

Ota yhteyttä asiantuntijoihimme ja pyydä ilmainen demo Lianan palveluista.

Ota yhteyttä