Vinkit aloittavan yrityksen tiedottamiseen

18.12.2014 0

Selkeä ja ajankohtainen lehdistötiedote sekä ammattimainen jakelukanava mahdollistavat hyvien mediakontaktien syntymisen jo yrityksen toiminnan alkuvaiheessa. Kokosimme neljän kohdan listan niistä tekijöistä, jotka mahdollistavat tiedotteen hyvän läpimenon mediassa. 

1) Toimittajat lukevat tiedotteen otsikon perusteella

Myös pienen organisaation kannattaa tiedottaa. Toimittajat arvostavat sähköpostiin tulleen tiedotteen mielenkiintoista otsikkoa enemmän kuin lähettäjän tunnettuutta tai asemaa. Panosta siis otsikkoon, tiivistä olennainen asia ja herätä lukijan mielenkiinto.

2) Kirjoita tärkein sanomasi jo ensimmäiseen kappaleeseen

Tiedottamisessa viestin napakkuus on tärkeää. Mieti kriittisesti, sanotko tärkeimmät asiat jo tiedotteen ensimmäisessä kappaleessa. Varaa muut kappaleet syventävään tietoon. Pidä lukijan mielenkiintoa yllä, mutta vältä ylipitkiä kertomuksia. Hyvä tiedote on maksimissaan A4-arkin pituinen. Muista myös, että entistä suurempi osa myös toimittajista lukee tiedotteen älypuhelimella, karsi siis pitkiä kappaleita ja käytä väliotsikointia lukemisen keventämiseksi.

3) Miten yrityksesi toiminta nivoutuu ajankohtaisiin aiheisiin?

Ilmaise selvästi, miksi tiedotteesi on mielenkiintoinen. Esimerkkitiedote julkaistiin aikana, jolloin verkkokaupoista käytiin keskustelua mediassa. Ole ajantasainen ja tarjoa oma näkökulmasi pinnalla olevaan asiaan. Kohdista viestisi toimialastasi kiinnostuneille toimittajille. Näin parannat mahdollisuuksiasi medianäkyvyyteen.

4) Houkuttele lukija odottamaan seuraavaa tiedotetta

Jatkuvuuden kannalta parasta on säännöllinen tiedottaminen. Tiedottaminen on myös tunnettuuden kasvattamista toimittajien keskuudessa. Tuo keskusteluun uusia näkökulmia ja tarjoa asiakkaillesi mielenkiintoista luettavaa. Luo kehityskaarta toiminnastasi ja tuotteistasi.

Tutustu asiakastarinaamme:

Hyvinvointistudio Lupaus on liikunta-, ravinto- ja hyvinvointipalveluita tarjoava pk-yritys pääkaupunkiseudulta. Onnistuneen tiedottamisen ansiosta yritys sai toiminnalleen kaivattua näkyvyyttä sekä suoria yhteydenottoja ja asiakkuuksia. 

Lue tarina