Siirry pääsisältöön Siirry päävalikkoon Siirry alatunnisteen valikkoon

Dynaamiset vuosikertomukset verkossa

0
Dynaamiset vuosikertomukset verkossa
Jaa

Vuosikertomus on useille yrityksille vuoden tärkein julkaisu, johon tutustuvat monet yrityksille merkittävät tahot ja sidosryhmät, kuten sijoittajat, omistajat ja median edustajat. Perinteisemmän printtiversion ohella yhä useampi organisaatio on herännyt panostamaan myös vuosikertomuksen verkkoversioon, joka mahdollistaa monipuolisen ja vuorovaikutteisen toteutuksen.

Miksi viedä vuosikertomus verkkoon?

  • Riippumattomuus ajasta ja paikasta. Tärkeät sidosryhmät pääsevät kertomukseen käsiksi silloin, kun heille parhaiten sopii.
  • Sisällön monipuolinen esittäminen. Verkkovuosikertomuksessa informaatio voidaan esittää lukuisten eri tehokeinojen avulla hyödyntäen esimerkiksi animaatiota ja videota.
  • Monikanavaisuus. Vuosikertomus verkossa on uusi kanava kertomuksen jakeluun, jota voidaan hyödyntää myös muiden perinteisempien kanavien tukena. Responsiivisuus takaa, että kokonaisuus näyttää hyvältä ja toimii luotettavasti päätelaitteesta riippumatta.
  • Dynaamisuus. Verkkovuosikertomus mahdollistaa dynaamisen toteutuksen: esimerkiksi sivun latautuessa muodostuva graafinen kuvaaja tai lukijan tekemien rajauksien perusteella näkyvät luvut, kuvaajat ja tiedot.
  • Digitaalinen jatkumo. Yhä suurempi osa yritysten viestinnästä on siirtynyt online-ympäristöön. Myös vuosikertomusta koskeva tiedotus tapahtuu pitkälti digitaalisessa maailmassa, jossa on luontevaa ja saumatonta siirtyä vuosikertomukseen suoran linkin kautta klikkaamalla.
  • Analytiikka. Digitaalinen kanava jättää jäljen vuosikertomuksen selaajista, toisin kuin perinteisissä kanavissa. Yritys pääsee näkemään, kuinka paljon kertomusta luetaan sekä analysoimaan lukijakuntaansa. Kertomuksesta kiinnostuneet jättävät jälkeensä selausdataa, jonka avulla voidaan analysoida vuosikertomuksen onnistumista ja kehittää toteutusta eteenpäin.
  • Vuorovaikutteisuus. Selaaja voi poimia itselleen tärkeimmät asiat esimerkiksi sisällön keräilykorin ja pdf-generointien avulla. Halutessa selaajia voidaan myös osallistaa pyytämällä esimerkisi palautetta kertomuksesta tai toteuttamalla sivustolla kysely tai äänestys.
  • Ekologisuus. Digitaalinen toteutus on ympäristöystävällinen vaihtoehto. Useinkaan verkkovuosikertomuksella ei täysin korvata perinteisempiä kanavia vaan tuetaan niitä.
  • Jakaminen ja Word-of-Mouth. Suurta suosiota nauttivat sosiaaliset mediat voidaan tuoda luontevasti osaksi verkkovuosikertomusta: jakamiseen kannustaminen ja keskustelun herättäminen siellä, missä lukijat ovat.

Case Fingrid: Visuaalinen ja toiminnallinen vuosikertomus

Vuosikertomus on monelle organisaatiolle vuoden tärkein talousjulkaisu. Moderni vuosikertomus ei ole pelkkää tekstimassaa, vaan huolellisesti suunniteltu interaktiivinen kokonaisuus, joka talouden tunnuslukujen lisäksi viestii liiketoiminnan huippuhetkistä. Sujuva kommunikaatio on onnistuneen projektin avaintekijä.

Vuoden 2019 vuosikertomus oli Fingridin neljäs yhteistyöprojekti Liana Technologiesin kanssa. Edellisvuosien projekteihin oltiin erittäin tyytyväisiä, joten yhteistyötä oli luontevaa jatkaa. Useista teknologiantoimittajista Liana on onnistunut parhaiten täyttämään Fingridin verkkovuosikertomukselle asettamat tekniset tavoitteet.

Fingridin verkkovuosikertomus julkaistiin Lianan julkaisujärjestelmällä

Numeerinen data dynaamisesti esille

Kaksi teknistä ominaisuutta ovat nostaneet Liana Technologiesin julkaisujärjestelmän kilpailijoiden ylitse: numeerisen datan esittäminen ja liitteiden käyttäminen. Vuosikertomus on pääasiassa talousjulkaisu ja sisältää paljon numeerista dataa. Lianan julkaisujärjestelmän avulla tämä numeerinen data on mahdollista esittää taulukoissa visuaalisesti näyttävästi. Nämä tekevät taulukoiden lukemisesta ja tiedon sisäistämisestä helppoa. Tärkeää on myös, että Lianan tiimi pystyy suoraan lisäämään tilinpäätöksen liitteet taulukoihin, sen sijaan että käytettäisiin huonolaatuisia kuvakaappauksia.

Fingridin online-vuosikertomus julkaistiin Lianan julkaisujärjestelmällä

Sujuva ja joustava yhteistyö

Fingridin talous- ja viestintätiimit tekivät tiivistä yhteistyötä viestintätoimisto Milttonin ja Liana Technologiesin kanssa, jotta vuoden 2019 verkkovuosikertomus saataisiin julki vain muutamia viikkoja Fingridin tilinpäätöksen jälkeen.

Koko neljän kuukauden ajalle ulottunutta projektia – marraskuun suunnitteluvaiheesta materiaalien toimittamiseen ja edelleen maaliskuun julkaisuun – väritti sujuvuus ja joustavuus. Yhteispeli luovan kumppanin, Milttonin kanssa oli suoraviivaista ja työnjako tahojen välillä selvä. Kommunikaatio Lianan ja Fingridin välillä oli tiivistä, ja Fingridin tiimi oli erityisen vaikuttunut rauhoittavasta ilmapiiristä ja siitä, että kaikki heidän projektiin liittyvät toiveensa pystyttiin täyttämään.

Yhteistyö Lianan kanssa on ollut sujuvaa ja joustavaa viimeiset neljä vuotta. Vuosikertomus on meille vuoden tärkein talousjulkaisu. Tulokset, jotka olemme saavuttaneet Lianan julkaisujärjestelmän avulla ovat huippuluokkaa toiminnallisuudessaan ja visuaalisuudessaan.
Marjaana Kivioja
Viestintäpäällikkö, Fingrid


Tutustu tarkemmin verkkovuosikertomuksen toteuttamiseen Lianan julkaisujärjestelmällä. Verkkovuosikertomusten ohella se taipuu muun muassa innovatiivisen yritysesittelyn alustaksi. Voit myös ottaa suoraan yhteyttä meihin, niin autamme mielellämme.

Ota yhteyttä

Tykkäsitkö artikkelista?
Peukuta tästä!

Kommentti

Kommentit

Ei kommentteja