Uutinen

Ostettu vs. ansaittu media – näin saat näkyvyyttä viestinnälle maksetulla mainonnalla

Ota yhteyttä
Ostettu vs. ansaittu media – näin saat näkyvyyttä viestinnälle maksetulla mainonnalla Digimainonnasta on hyötyä myös hakukoneoptimoinnin kannalta. Hakukoneet suosivat sosiaalisessa mediassa seurattuja, tykättyjä ja jaettuja sisältöjä.

Siinä missä aiemmat vuosikymmenet ovat painottuneet ostettuun mediaan, on 2010-luvulla painopiste siirtynyt sisältömarkkinoinnin myötä vahvasti ansaittuun ja omistettuun mediaan. Kaikki markkinointia ja viestintää tuottavat tietävät jo laadukkaan sisällön ja oman aktiivisuuden merkityksen, ja moni on jo huomannut sen myös tuovan kävijöitä, lukijoita ja somejakoja – kuin itsestään. Huomiosta maksaminen on tuntunut paikoitellen jopa kirosanalta – eikös hyvän sisällön tulisi riittää? Mutta riittääkö se todella?

Miksi tehdä maksullista mainontaa?

Maksullinen mainonta on olennaista yksinkertaisesti siksi, että ilman sitä laaja näkyvyys edes olemassaolevissa kohderyhmissä esimerkiksi Facebookissa tai Twitterissa ei useinkaan ole mahdollista. Sosiaalisten medioiden algoritmit ovat jatkuvasti muuttuneet enemmän maksullisuutta painottaviksi, ja kisassa mukana pysyäkseen on tuotettava paitsi hyvää sisältöä, myös panostettava paikoitellen rahallisesti. Olemassa olevien kohderyhmien saavuttamisen lisäksi digitaalinen mainonta laajentaa näkyvyyttä myös uusissa kohderyhmissä, jotka eivät muuten löytäisi yrityksen tai yhteisön viestinnän pariin.

Digimainonnasta on hyötyä myös hakukoneoptimoinnin kannalta. Hakukoneet suosivat sosiaalisessa mediassa seurattuja, tykättyjä ja jaettuja sisältöjä. Somemainonta taas luonnollisesti lisää somenäkyvyyttä.

Digitaalisen markkinoinnin avulla voi myös tehdä usein hyvin tarkkaakin kohdennusta – monet työkalut sisältävät runsain määrin segmentointikriteereitä, joista valita. Digitaalisen markkinoinnin toimivuus tietyissä kohderyhmissä antaa uutta ymmärrystä omaan kuulijakuntaan, ja esimerkiksi markkinoinnin automaatioon yhdistettäessä mahdollistaa aivan uudenlaista ymmärrystä kohderyhmien suhteen.

Missä kanavissa kannattaa tehdä maksullista mainontaa?

Kaikki digitaalinenkaan mainonta ei ole tasa-arvoista, ja jotkut toimivat paremmin kuin toiset. Tässä joitain suositeltavia tapoja, jotka ovat suhteellisen helppoja ja nopeita toteuttaa, ja jotka eivät vaadi suuria alkupanostuksia.

1. Hakukonemarkkinointi: Google Adwords

Suurin osa sisällöstä – hyvästäkin – löydetään hakukoneilla. Hakukonemarkkinointi taas tukee hakukonenäkyvyyttä, ja tuo sisällön pariin henkilöitä, jotka eivät kenties muuten sitä löytäisi. Hakukonemarkkinointi on kohtuullisen huokeaa, ja siinä on helppo päästä alkuun. Googlella on erinomaiset, suomenkieliset ohjeet, joiden avulla pääsee helposti alkuun ja pidemmällekin. 

2. Facebook-markkinointi

Facebookin algoritmi on jatkuvasti siirtynyt suosimaan enemmän maksullista sisältöä, ja monen voi olla hankala löytää itseä kovastikin kiinnostavaa sisältöä feedistään. Erityisen kiinnostavan sisällön kohdalla saattaa Facebook-mainoskampanja tai yksittäisten päivitysten buustaaminen kannattaa, jotta sisältö tavoittaa mahdollisimman hyvin kohderyhmänsä. Myös potentiaalisille tykkääjille kannattaa joskus tehdä kampanjoita, jotta Facebook-sivu alunperinkin löydetään: kun lukijat kerran seuraavat sivua, on heidän tavoittamisensa paljon helpompaa. Satunnainen statusten buustaaminen hyödyttää myös niin, että suositun, jaetun ja laajalle levinneen postauksen jälkeinenkin postaus nousee heti algoritmissa korkeammalle.

3. Twitter-markkinointi

Twitter ei ole Suomessa suunnattoman käytetty, mutta tiettyjen alojen vaikuttajat löytyvät sieltä, ja moni käyttää Twitteriä nimenomaan työhön liittyvien ja ajankohtaisten asioiden seuraamiseen. Perinteisen Twitter-mainonnan lisäksi kannattaa kokeilla myös visuaalisia Twitter-kortteja, joissa on selkeä CTA-kehotus lukea, ladata tai klikata.

Vinkkejä maksullisen mainonnan hyödyntämiseen viestinnän tukena:

  • Tee Facebook-mainoskampanja saadaksesi lisää uutiskirjeen tilaajia tai tykkääjiä Facebook-sivuille.
  • Jaa lehdistötiedote sosiaalisessa mediassa ja boostaa statuspäivitystä esimerkiksi Facebookissa ja Twitterissä niin, että se tavoittaa yleisösi mahdollisimman tehokkaasti.
  • Luo oppaalle, whitepaperille tai esimerkiksi tapahtumalle oma Twitter-korttinsa selkeällä kehotteella toimintaan: “lataa nyt” tai “ilmoittaudu nyt”.
  • Luo hyvälle sisällölle oma laskeutumissivunsa, ja perusta sille Adwords- tai Facebook-kampanja.
  • Tuo uusia, aiheeseen liittyvistä asioista internetiä selailevia ihmisiä verkkosivuille Adwordsin avulla.

Koodiviidakon LianaMonitorilla seuraat helposti, missä kanavissa sinulle tärkeistä aiheista puhutaan, ja osaat kohdistaa mainonnan juuri oikeisiin kohteisiin sekä seurata, kannattivatko panostukset. ePressi-tiedotejakelupalvelun tiedotteet muuntautuvat kätevästi maksetuiksi some-postauksiksi suoraan työkalusta, ja ViidakkoCEM -markkinoinnin automaatiotyökalulla taas luot helposti hyvin tarkasti kohdennettuja digitaalisia mainoskampanjoita. Kutsu meidät käymään, niin keskustellaan lisää viestinnän ja maksetun mainonnan suhteesta teillä!

Oliko artikkeli mielestäsi mielenkiintoinen?

Tilaa kuukausittainen uutiskirjeemme, joka sisältää aina uusimmat mielenkiintoiset artikkelit.

Tilaa uutiskirje tästä

 

Artikkelin kommentointi

Lisää uutisia

GDPR: Miten valmistaudumme uuteen tietosuoja-asetukseen, ja mitä sinä voit tehdä?

Vuoden 2018 toukokuussa täytäntöön tuleva EU-tason tietosuoja-asetus puhututtaa jo nyt. Päätimme kirjoittaa juttusarjan, jossa annamme askel kerrallaan tietoa GDPR:stä ja siitä, kuinka sinä voit valmistautua muutokseen.

Lue lisää

5 kysymystä ja vinkkiä: näin pääset alkuun markkinoinnin automaatiossa (ilman harmaita hiuksia)

Markkinoinnin automaation käyttöönotto voi olla pitkällinen, tuskallinen ja kallis projekti – tai sitten ei. Kokosimme yhteen viisi kysymystä ja viisi vinkkiä ammattilaisilta. Pohditko markkinoinnin automaation aloittamista? Kysy nämä itseltäsi!

Lue lisää

Infograafi: Rakenna hyvä uutiskirje

Hyvin rakennettu uutiskirje on ytimekäs ja iskevä sekä vastaanottajalleen hyvin kohdennettu. Katso infograafista, kuinka rakennat parhaimman mahdollisen uutiskirjeen ja maksimoit sähköpostimarkkinointisi tehon.

Lue lisää

Seuraa ja jalosta: näin löydät mielipidejohtajat

Key opinion leaders -kartoituksen voi tehdä tai teettää kertaluontoisesti yksinkertaisesti paneutumalla erilaisiin seurantaraportteihin. Parhaimmillaan mielipidejohtajien löytäminen on kuitenkin osa jokapäiväistä viestintää ja markkinointia, johon sisältyy some- ja mediaseuranta, mediatiedottaminen ja mediasuhteiden hoito.

Lue lisää

Miksi mielipidevaikuttajat ovat tärkeitä?

Mielipidevaikuttajat ovat henkilöitä tai yhteisöjä, joilla on riittävän vahva sosiaalinen asema, jotta heidän suosituksiaan ja mielipiteitään kuunnellaan esimerkiksi ostopäätöstä tehdessä.

Lue lisää