Kirjoitus

Integraatiot taustajärjestelmiin edelleen harvinaisia suomalaisissa verkkokaupoissa

Ota yhteyttä
Katso kuva Integraatiot taustajärjestelmiin edelleen harvinaisia suomalaisissa verkkokaupoissa Integraatioiden tärkeys ollaan huomattu jo ajatuksen tasolla – käytännön toteutus kuitenkin vielä puuttuu.

Koodiviidakon ja JM Tiedon yhdessä toteuttama verkkokauppatutkimus paljasti, että vain 20 prosenttia suomalaisista verkkokaupoista on integroitunut taustajärjestelmiin. Luku on yllättävä, sillä integraatiot toisivat verkkokauppiaan päivittäisiin rutiineihin paljon helpotusta.

Integraatioiden tärkeys ollaan huomattu jo ajatuksen tasolla – käytännön toteutus kuitenkin vielä puuttuu. Yhä useampi verkkokauppias on herännyt huomaamaan, ettei verkkokauppa ole irrallinen osa myyntiputkea, vaan sen sijaan tärkeä osa kokonaisuutta, johon kuuluvat myös asiakashallinta sekä markkinointi.

Otetaanpa esimerkiksi yritys, joka pyörittää verkkokaupan lisäksi myös kivijalkamyymälää. Tämäntyyppiset verkkokauppiaat painiskelevat usein samojen kysymyksien kanssa "Kuinka pidän varastosaldoni ajan tasalla", "Mistä löydän aikaa tuotteiden syöttämiseen?". Samoin esimerkiksi raportointi ja kirjanpito hankaloituvat, kun useampi yhdenaikaisesti toimiva yksikkö myy samaa "varastosaldoa". Vastaus näihin haasteisiin löytyy kassa- ja varastojärjestelmä-integraatioista. Esimerkkinä Pikkuväki verkkokauppa, johon toteutimme integraation Solteq Tekso- kassajärjestelmään.

Verkkokauppa-alustaamme ViidakkoStoreen on toteutettu alusta alkaen kattavasti integraatioita kolmannen osapuolen ohjelmistoihin. Näkökulma on asiakaslähtöinen: tekemiemme rajapintojen ja integraatioiden avulla voimme rakentaa myyviä verkkokauppoja, jotka säästävät samalla aikaa ja henkilöresursseja verkkokauppiailta.

Ota meihin yhteyttä, niin jutellaan lisää verkkokaupasta ja integraatioista.

Oliko artikkeli mielestäsi mielenkiintoinen?

Tilaa kuukausittainen uutiskirjeemme, joka sisältää aina uusimmat mielenkiintoiset artikkelit.

Tilaa uutiskirje tästä

Lisää uutisia

GDPR sähköpostimarkkinoijalle – mikä muuttuu?

Miten EU:n yleinen tietosuoja-asetus vaikuttaa sähköpostimarkkinointiin, ja kuinka pureskelemme asiaa Postiviidakko-järjestelmässä?

Lue lisää

Automaatiosta keinoälyyn – AI markkinoijan apuvälineenä

Moni on markkinoinnin automaation myötä herännyt pohtimaan, mitä kaikkea teemme manuaalisesti. Samalla on alettu huomata, miten suunnattomia mahdollisuuksia data markkinoijalle tarjoaa ja ryhdytty etsimään uudenlaisia ratkaisuja sen hyödyntämiseksi myös markkinoinnin automaatiotyökalujen ulkopuolelta.

Lue lisää

Markkinoinnin automaation top 5 haastetta – ja näin selätät ne

Markkinoinnin automaatiota tekevät yritykset mainitsevat haasteina tietämyksen ja osaamisen puutteen, laadukkaan sisällön tuottamisen, henkilöresurssit, strategian puutteen sekä käytettävyyden.

Lue lisää

Case: Näin mittasimme viiden markkinointikanavan tehokkuutta UTM-parametrien avulla

Eri markkinointikanavien statistiikan seuraaminen ja kanavien tehokkuuden vertailu tuottaa usein päänvaivaa. Kirjoitimme käytännönläheisen step by step -kuvauksen aiheesta.

Lue lisää

Mitä kuuluu suomalaiseen grillikesään?

Halusimme selvittää, mitä kuuluu suomalaiseen grillikesään. Seurasimme ViidakkoMonitorilla grillaukseen liittyviä sanoja sosiaalisessa mediassa puolentoista kuukauden ajan.

Lue lisää